tiistai 4. marraskuuta 2014

Ensikosketus työelämään

Suoritin ensimmäisen harjoittelujaksoni Vene- ja puutyö Moilasella ja sain ensikosketukseni puusepän töihin koulun ulkopuolella.Vene- ja puutyö M. Moilanen
 Harjoittelujakson aikana opin paljon käytännön niksejä sekä uusia työtapoja. Olin onnekkaassa asemassa, koska pääsin harjoitteluni aikana tekemään oikeita asiakastöitä - valvonnan alaisena tietenkin. Opettelu siellä oli tunnerikasta - vaikeuksien kautta voittoon kuvaa varmasti parhaiten omia tuntemuksiani töitä tehdessä.
Sitten itse asiaan, eli niihin asiakastöihin.

Tein maakellarin ovet, joissa oli mäntypanelointi, sekä mäntykokopuu liimalevyt. Asiakas tilasi työn puuvalmiina, lukkorunko valmiiksi jyrsittynä toiseen oveen sekä toiseen oveen tuli ns. lapinsalpa.


Tässä ovien runkomalli.
Rungon sisään tulee eriste, ja näissä käytimme styroksia. 
 Karmit valmiina

Ovet paneelit asennettuna ja listoitettuna.


Ja ovet valmiina, karmit pakattuna nippuun ja valmiita asiakkaan noudettavaksi.


Tein myös pomoni kunnostamaan vanhaan siilooon ikkunat.
Kävin mittaamassa ensin aukon, ja sen perusteelta mitoitin karmit, valssit sekä itse pokat.



Ikkunapokien liitosrakenteet


Pokat liimauksesta tulleena ja menossa pohjamaalaukseen. Pohjamaalauksen jälkeen on lasin leikkauksen sekä lasitustyön vuoro. Lasituksessa käytetään pellavaöljykittiä, jonka kuivuminen kestää ~20-25 vuotta ja pysyy sen ansiosta elastisena ja kestää ulkopuolen rasituksen.

Ikkunoiden karmiaihiot menossa pohjamaalaukseen.

 Lasituksen jälkeen: tämä on pellavakitti puoli...



Ja ikkunat karmirunkoineen valmiina, kaksi reunimmaista ikkunaa ovat aukeavia ja keskimmäinen kiinteä.

Viinipullovitriini

Hei taas ja anteeksi viivästys päivitykseen ! Oli viime kevät tuon kyseisen työn kanssa niin hektistä ja sitten kesä pullollaan raksalla olevia töitä, että jäi päivittely vähemmälle.

Nyt sitten itse aiheeseen: Eli tein ensimmäisen vuoteni näyttönä viinipullovitriinin meidän kotiimme. 

Päämateriaali oli kotimainen koivu, josta tein vitriinin rungon. Käytin myös viilutettua MDF-levyä sisusrakenteissa ja kaapin ovien peileissä, takalevy on 4 mm koivuvanerista.
Sisusrakenteissa käytin 16mm Mdf-levyä jonka viilutin amformoosia viilulla, kyseistä viilua käytetään melko paljon kaikissa piilorakenteissa, koska se ei ole kovin kallista. Listoitin levyt noin 5 mm vahvalla koivulistalla, koska etureunat kokevat eniten rasitetta, tämä siksi, että koivu  kestää paremmin kulutusta, ja mdf on hyvin kolhu altista. 
Ovien peileissä käytin 4 mm mdf-levyä ja viilutin sen loimukoivulla.
Työssäni on myös jakavat vinolevyt, jotka liikkuvat ja niiden paikkoja saa vaihdeltua mielensä mukaan. Näiden materiaali oli myös koivu.
Ovien sisälle tulee lasihyllyt.

Pintakäsittelynä käytin itsellenikin uutta tuotetta: mahongin sävyistä petsivahaa. Koko työ on käsitelty sillä sisä- sekä ulkopuolilta. Jätin  ovien peilit, liikkuvat vinolevyt sekä vitriinin päätylevyjen alalistat koivun omalle sävylleen ja käsittelin ne vain kirkkaalla Osmo kalustevahalla.

Koko kaapin suunnittelu on minun käsialaani ja aion jatkaa vielä samaan tyylin ns sarjan johon teen vielä sohvapöydät ja ruokapöydän. 

Tässä työni alkutekijöissä:                         Sisusrunko kasattuna


Runko koekasattuna




                                Koko vitriini muuten kasattuna, ovien kiinnitystä vaille valmis




                                                           Ja lopulta valmiina.











Lisätietoja
Mdf- levy on tehty puristamalla yhteen hienoa puukuituja ja sitomalla ne liimalla yhteen. Siinä ei siis ole syyrakennetta ja on murtumis/kolhu herkkää tavaraa. Jos kuitenkin halutaan huokeampia kustannuksia sen voi viiluttaa, jolloin saadaan puuvaikutelmaa. Myös umpimaalaukseen sopiva materiaali. Mdf on kohtuullisen helppo työstää - jyrsinnöissä se ei lohkeile vaan leikkaantuu nätisti, mutta kaikki liitos mahdollisuudet eivät ole käytössä samalla lailla kuin kokopuu tavarassa.

Viilu on puusta joko sorvaamalla tai leikkaamalla saatua noin1 -2 mm vahvaa ''puulastua'', sitä käytetään pinnoituksissa, vanerin rakennusosana sekä parketin pinnoitteena sekä siitä voidaan tehdä intarsia töitä. Katso tarkemmin intarsiasta: http://www.jussinruusupuu.com




tiistai 1. huhtikuuta 2014

Mitä kevät tarjoilee ?

Kevät tekee tuloaan ja terassikauden aloitus alkaa olla lähellä. Sen johdosta inspiroiduin miettimään erilaisia tarjottimia ja tässä tulos :)
Tein koivusta 220x170x22 liimalevyn, johon jyrsin käsijyrsimellä pienet urat reunoihin, kahvat ovat hamppuköyttä, jotka pujoittelin 10 mm reikien kautta levyn läpi. Lopuksi solmin ja poltin päät umpeen. Sivuun tein polttokuvan kolvilla.
Käsittelin tarjottimen kylmäpuristetulla pellavaöljyllä, jota käytän pääasiassa leikkuulautojen ja muiden ruuanlaittoon liittyvien töiden ohella. Siitä ei tartu makua ruokaan ja öljy imeytyy hyvin puuhun eikä jää pyörimään puun pinnalle niinkuin esim. perus rypsi/oliiviöljy. Öljyttynä tarjotin pääsee hengittämään ja puu puhdistaa itse itsensä. Öljyttyjen kalusteiden ja ruuanlaittovälineiden kanssa pitää muistaa säännöllinen öljyäminen, siten puu ei ime kaikkia mahdollisia tahroja itseensä sekä pinta pysyy parempana. 
Tarjoittimen voisi käsitellä myös lakalla, jolloin puulla olisi suojaava kalvo, joka estäisi mahdolliset tahrat ja värjäytymät. 
Somisteena kuvissa käytin Koskelan Keramiikasta ostamiani astioita.  Koskelan Keramiikka sijaitsee Ähtärissä, Ähtärin eläinpuiston läheisyydessä. Keramiikka on harjoittanut toimintaansa jo yli 30 vuotta. Tässä linkki kotisivuille http://www.koskelankeramiikka.fi/




torstai 20. helmikuuta 2014

Vanhempia töitä

Tässä päivityksessä laitan näytille erilaisia töitäni, joita olen toteuttanut aiempina vuosina.


Ensimmäiseksi, siskolleni tekemä kipsitorso jossa marmorimukailu.
Mukailu aloitetaan täyskiiltävälle maalipohjalle (kalustemaali kiiltoaste 90), jonka päälle aletaan kaljan ja pigmenttien avulla luomaan samanlaista kuviointia kuin aidossa valkoisessa marmorissa. Sen jälkeen tehdään väritön lasuuri jonka avulla joitan kohtia syvennetään värillisesti pigmenttien avulla. Lopuksi taas puolikiiltävä lakkaus 3 - 4 kieppiä.



Sain tätini omistaman, moottorisahalla  veistetyn koiran, värjättäväkseni lähemmäksi oikean suomenpystykorvan aitoa turkin sävyä. Koiran on veistänyt Erkki Rytkönen, joka harrastaa toimintaansa Iisalmessa.http://www.art-rytkonen.net/























Halusinkoulussa tehdä leikkuulaudan, jossa olisi jotain erilaista. Heti mielessäni oli polttokolvilla polttokuvan teko, mutta halusin viedä asiaa vielä vähän pidemmälle. Tästä seurasi eräänlaista intarsiaa: tein koivusta päätypuuleikkuulaudan johon tuli  lehtikuusesta tehty pikku päätypuulauta upotus. Upotus toteutettiin CNC-koneella jyrsimällä koivulautaan upotuskolo, sekä lehtikuusilaudasta oleva kuvio jotka istutetiiin toisiinsa. Liimana käytin kiillon D4-uretaaniliimaa, joka täytti vielä mahdolliset kolot turpoamalla.
Toteutin kyllä myös polttokuva visionikin, ja poltin ''varjofigurina'' hevosen pään.

*Intarsiaa on monenlaista sorttia, joista tunnetuin varmaankin on viiluintarsia. Viiluista leikataan yksiyhteen meneviä kappaleita, jotka liimataan saumattomaksi tauluksi tai vaikka koristeeksi kalusteisiin. En ole siihen vielä ehtinyt syventymään enempää,mutta malttamattomana odotan sen parissa työskentelyä !






Otin maalarin tutkintoni aikana ensikosketusta moniin erilaisiin kädentaitomenetelmiin, joista yksi oli tiffany,- eli lasityöt. Innostuin kokeilemaan sitä hieman enemmänkin, ja haaveena olisi saada nämäkin työvälineet itselleni.
*Tiffanytyöt alkavat lasin leikkaamisella, joka johtaa lasin hiomiseen timanttihiomakoneella (ihan omansa tähän touhuun). Lasin reunat on hiottava ''mataksi'', jotta kuparinauha tarttuu siihen kiinni, kuparinauha sivellään juotosnesteellä ja lopuksi palaset tinataan yhteen. Haastavaa tästä tekee sen, että palasten mittasuhteiden on pysyttävä samoina, että mahdollisesta taulusta tai koriste-esineestä tulee sopusuhtainen ja suorakulmainen.





Itsetehty perus tarjotin, jossa koristemaalaus. Tämä on oiva esimerkki oman kädenjäljen kehittymisestä, kyseinen maalaus on ensimmäisiä itsenäisesti tehtyjä koristemaalauksiani. Nykyään jälki on paljon tasaisempaa ja hallitumpaa.



Lopuksi muutamia pikkutöitä: mm. korurasioita ja suodatinpussi siili. Siilin toteutin itse alusta loppuun suunnittelussa ja tekemisessä, korurasioiden rasiat ostin valmiina.


















keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Minä itse

Olen nuori naikkonen, jonka intohimo on käsillä tekeminen. Niin uudenluominen mm.kalusteet ja koriste esineet kuin yleis remontointi ja entisöinti työt. Valmistuin keväällä 2013 rakennusmaalariksi ja ylioppilaaksi ja nyt opiskelen innolla Sisustuspuusepäksi. Haluaisin kovasti oppia käsittelemään metallia ja yhdistellä erilaisia materiaaleja keskenään ja luoda niistä jotain upeaa ! :) 
Kirjoitan nykyisistä projekteistani, mitä teen koulussa, kotona ja milloin missäkin. Yritän tarkentaa termistöä parhaani mukaan selkokielelle, että kaikki ymmärtäisivät edes inasen työstäni millä, miten ja milloin teen :) 
Blogissani käsittelen myös muitakin käsitöitä kuin vain teknistä, harrastelen vähän myös tekstiileitä, mutta pääpaino tulee kuitenkin olemaan tällä puun puolella. Julkaisen myös aiempia töitäni joissa näkyy osaamiseni laajemmin.
Asustelen perheeni ja kahden koiramme kanssa Tampereella ja otan myös asiakas tilauksia vastaan, joten ota yhteyttä jos työni ovat innoittaneet sinua joko tuomaan uutta ilmettä vanhalle kalusteellesi, kaipaat jotain uutta sisustuselementtiä tai jopa aivan uutta muotoa kalusteisiisi. 

Vanhasta ja kuluneesta arvokkaaseen.

Otin asikastyökseni vanhan vaatekaapin (iältä ~150 v) entisöitäväkseni. Alkuperäisestä kunnosta ei ole tarkkaa kuvaa, kaappia oli ilmeisesti jonkin sortin kotinikkari alkanut touhuamaan ja into oli hiipunut.
    Kaapin pinnassa oli vanha ootraus, joten maalikerroksia oli ainakin 3. Poistin maalit kuumailmapuhaltimen avulla sekä maalinpoistoainetta käyttäen. Erinäisinä apuvälineinä käytin hiomakonetta, Dremeliä jne. Kaappiin on tarkoitus tehdä puolipeittävä lasuuri eli selkokielellä itsetehty öljymaali vernissasta, serotiinista ja lakkabensiinistä - väriä tuovat erilaiset jauhepigmentit.


  Olen projektissa edistynyt jo korjausvaiheiden, maalin poiston ja hiontojen yli, joten jäljellä on enää itse pintakäsittely. Lasuurin jälkeen käsittelen pinnan vielä ainakin kolmella lakkakerroksella. Lakkauksessa aion käyttää puolikiiltävää heloa, joka on alkydipohjainen liuotin ohenteinen lakka Ennen lakkausta lasuurin on kuitenkin annettava kuivaa vähintäänkin 3 vrk. Lakkaus on tehtävä useasti, koska itse lasuuri ei muodosta kalusteeseen suojaavaa kalvoa ja päästää pigmenttitahroja kuivanakin jos joutuu hankauksen kohteeksi. Joten lakkaus suojaa itse kalustetta ulkoisilta rasituksilta sekä suojaa samalla lasuuripintaa sotkemasta ympäristöä. Aion vielä lisätä pisteen ii:n päälle tekemällä patinoinnin kaapin ovien koristeisiin sekä itse rungon profiileihin.






                                                                 Kaappi Laseerattuna
















    Nyt kaappi on vihdoin valmis. Koko projektiin meni noin 64 tuntia sekä kuivumisajat. Sain kaapin laseerattua ennen hiihtolomaa ja sen jälkeen aloitin patinoinnin ruskean eri tummuus asteilla. Tein kaapin sisäosiinkin pieniä muutoksia: taka seinässä oli naulattu raakalaudasta hyllyjen kannakkeet, jotka irroitin ja höyläsin sekä sahasin sirommiksi ja kiinnitin takaisin rakenteeseen. Lisäksi hattuhylly oli lohjennut, joten tein siihen sopivan korjaus palan jonka kiinnitin poratapeilla ja liimalla. Kaapin alalaatikossa ei ollut vedintä eikä kaapin ovissa minkään laista salpaa joten sorvasin uuden vetimen ja patioin sen sekä kiinnitin salvat kaapin sisäosiin, näin ovet pysyvät kiinni eivätkä repsota auki. Nyt kaappi odottaa vain asiakkaan hakua, joka kuljettaa sen Lempäälän vanhainkodille. 





Kaapin vedin sorvattuna, patinoituna sekä lakattuna




Termistöä:
Vernissa - keitettyä pellavaöljyä joka toimii sidosaineena. Muista aina kastella käyttämäsi pellavarätit etteivät ne ala palamaan ! Kyseessä on itsestään syttyvä aine.
Serotiini - kuivike joka kuivattaa lasuurin, itse tehdyn maalin jne.
Pigmentit - antavat maalille sävyn ja näitä on hyvin montaa erilaista, joko luonnosta löytyviä, kemiallisesti tuotettuja jne.
Alkydi - maalin tai lakan liuotinohenteinen pohja, kuivuu erilailla kuin esim. katalyytti, vesipohjainen maali jne.
Lasuuri - on olemassa väritöntä sekä värillistä lasuuria. Väritön lasuuri tehdään 1 osasta vernissaa, 1 osa tärpättiä sekä 3 - 5% serotiinia. Värilliseen lasuuriin laitetaan pigmenttejä sitä mukaan, kuinka peittävä lasuuri halutaan. Samaan pohjaan tehdään myös perinteinen maali.
Patinointi - pigmenttien sekä lasuurin avulla saadaan kulunutta ulkonäköä aikaiseksi erinäisten työvälineiden avulla, mm. sienten, siveltimien ja säämisköiden jne.